Vain puolikkaan pillerin ero siihen mitä oli ennen, ja koko maailmani tuntuu romahtaneen käsiin. En jaksa pitää kirjaa siitä monenako päivänä olen itkenyt. Ja montako kertaa. Mutta. Lähetin lääkärilleni viestin, etten pysty. Etten jaksa. Kaikki levisi, kaikki.
Olenhan minä joten kuten iloinenkin ollut. Saanut lohtua valosta. Mutta kaivannut sitä riemua, sitä suunnatonta riemua pienistä arjen onnen hetkistä. Miltä se tuntuu, kun kuivalle maalle hukkuu, ja hän vieressä vain nukkuu? Sinä olet kauan jo minua kaivannut, minua ei varmasti olekaan.
Kuiskaan sen, kun ääneen en vielä uskalla sanoa.
Enkö olekaan vielä terve.