Maailma on aivan järjettömän musta. Kuitenkin erillä tavalla kuin ennen. Ennen mustuus muuttui uniksi, jatkuvaksi nukkumiseksi. Unissani olin vapaa ja unissani minua ei ollut. Tämä mustuus on uutta. Minä olen tuo mustuus. Minä omassa mustuudessanikin toimin ja teen. Harhailen päivistä toisiin, hymyilen ihmisille, hymyilen hymyilemästä päästyäni. Kiitoksia. Hei hei. Terve. Kiitos. Hei hei.
Mustuus, joka ei kaada minua sänkyyn, ja joka kai juuri siksi saa täydellisen vallankumouksen sisälläni. Löydän itsestäni ajatuksen vahvempana kuin koskaan; kunpa minua ei olisi. Kunpa saisin kadota. Kunpa aamulla en heräisi tästä talosta.
Mutta olen antanut lupauksen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti