Rakas sairauteni,

minä arvostan sinua. Sinä teet minusta sen miksi minun kuuluukin tulla. Annat minulle ne rajani joita en itse ole osannut vetää, niin työelämässä kuin ihmissuhteissanikin. Sinä opetat minut lujaksi mutta samalla sinä teet minusta pehmeämmän. Sinun vuoksesi minun on pakotettava itseni muuttamaan itseäni siksi, joka jaksaa nämä myrskyt ja tämän elämän. Sen kaiken tylsyyden, puurtamisen ja silti siellä kaiken keskellä sen kauneuden. Pienistä hetkistä pirskahtelevan ilon. Ei onnea voi sylikaupalla kahmia. Annos kerrallaan riittää. Minä tahtoisin vielä maistaa sitä kieleni kärjellä, nuolla sitä sormistani, antaa sen valua ranteille. Minä pitäisin siitä lujasti kiinni ettei se putoaisi otteestani. Minä ahmisin kaiken kerralla, itsekkäästi, nauttien. Tuleehan niitä onnenhetkiä. Kiitos kun annoit minun jaksaa käydä tänään kirpputorilla, ja nyt saan selailla mukavan hajamielisesti ostamiani sisustuslehtiä. Mitään muuta et taida antaa minun jaksaa tehdä tänään. Mietiskelen taas nukkuisinko aamuun saakka jos nyt laittaisin nukkumaan.

Kiitos. Ole turvassa sylini suojissa, ota voimasi minun rintani alla olevasta lämmöstä. Ole siinä vielä hetkinen. Sillä vielä tulee päivä, kun päästän sinut pois.

Ja minun rinnassani on tilaa jälleen jollekin uudelle.