Samaan aikaan olen sekä kauhuissani, että onnellinen. Viimeksi kun tunsin oloni näin rauhalliseksi - en aivan sydänjuuriani myöten mutta kuitenkin - meni pari päivää ja ahdistus iski voimakkaammin kuin koskaan aiemmin. Olen kuitenkin nauttinut tästä tunteesta. Tämä päivä on ollut kuin kenen tahansa terveen ihmisen päivä. Olen herännyt kahdeksalta kolmeksi tunniksi töihin, nukkunut parin tunnin päiväunet sen jälkeen. Jaksoin käydä puolen tunnin lenkin - juostakin vähän. Nyt teen broileripyöryköitä ja aion lämmittää illalla saunan.
Mielenvoima on valtava. Mutta koska mieli on sairas, voimaa ei yleensä ole. Niinä hetkinä kun fyysinen hyvä olo yhdistettynä puhumiseen ja lääkitykseen antavat hetkittäisiä normaaliuden tunteita, kannattaa asioita työstää omien voimien rajoissa. En tiedä teenkö itse siinä suurta virhettä, että suhtaudun tähän sairauteen kuin kokopäivätyöhön. Välillä väritellään aikuisten värityskirjoja ihan vain kaiken varalta vaikkei nyt juuri ahdistakaan. Mutta että jos se jotenkin työntäisi tulevan ahdistuksen vähän pidemmälle. Silti olen jokaisena hyvänäkin päivänä puoleksi varautunut siihen, että vaikka päivä on hyvä, ilta voi olla kamala. Mutta olen valmistautunut.
Itsemurha-ajatukset ovat kaikonneet jälleen. Ovat olleet nyt pari päivää poissa. Hyvä niin. Säikähdin miten oikeasti ajattelin niitä asioita tahtomattani. Huomaamattani aloin kiinnostuneena pohdiskella mistä saisin unilääkettä, jota voisin ottaa ennen kuin joko käyn rautatielle makaamaan, tai jonnekin korkealle mistä on suuri vaara pudota. Pelottaa ajatus, että pitäisi kuolla tietoisena siitä, että kohta voi sattua hetken ennen kuin kuolen. No mutta, tämä tästä aiheesta.
Viiltelyhalu taas kummittelee jossakin alitajunnassa mutta sekin onneksi jo rauhallisempana. Aloitin tupakoinnin viime maanantaina uudelleen, se auttaa kai vähän. Toisaalta en tahtoisi tupakoida, rakastin sitä fyysistä parempaa oloa, joka tulee tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Tuntuu kuitenkin siltä, että tupakointi kannattelee hermojani, joten ehkä vielä tämän askin poltan loppuun. Ainakin. Katsotaan jos hyvä fiilis jatkuu ensi viikkoon, sitten voisin taas koettaa lopettaa.
Kirjoitus lähti rönsyilemään. Tarkoitus oli kirjoittaa mielenvoimasta. Olen siis koettanut kirjoitella ylös erilaisia oivalluksia, jotka edistävät ajatusmallieni muuttamista. Kirjoittamisen avulla hahmotan paremmin mitkä ajatusmallit johtavat turhautumiseen ja ahdistumiseen. Yksi suuri ongelma on ollut arjen hallinta. PITÄISI siivota, PITÄISI tehdä ruokaa ja käydä kaupassa. Pitää, pitää, pitää. Tämä ajatus on aiheuttanut minulle paljon negatiivisia tunteita siitä, että elämä on suorittamista. Vapaapäivienkin jälkeen iltaisin olo on usein kuin pitkän työpäivän jälkeen. Mutta sitten suoritan vielä nukahtamisen, sitten heräämisen. Sitten pitää tehdä aamupalaa, sitten pitää taas vähän siivota...
Tätä ajatusmallia työstän. Koetan ajatella miten erilaiset aktiviteetit aktivoivat minua eri tavalla. Koetan keskittyä sillä hetkellä tekemääni asiaan mutta kuitenkin käytän mielessä ajatuksia "kohta pääsen tekemään tuota asiaa". Mikäli esimerkiksi tiskiä on kertynyt niin paljon, että se vie kauan aikaa, pidän välillä taukoja. Eikä kaikkea tarvitse heti samana päivänä tehdä. Tekee vähitellen. Kuuntelee kehoaan ja mieltään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti