Epätoivo

Masennus saa ihmisen tuntemaan, ettei kukaan lähellä olevista ole lähellä minun vuokseni. Olen kaikille vain entisen tyttöystävän tai saavuttamattomissa olevan ihastuksen korvike. Olen se, jolle soitetaan, kun kukaan muu ei pysty lähtemään viettämään iltaa. Minusta tuntuu, että ajan ihmiset pois tahallani. Aiheutan niin paljon draamaa ja mielipahaa, että on vain ajan kysymys milloin he tajuavat, että on pienempi paha irtautua kuin roikkua kiinni. Minusta tuntuu, että pilaan kaiken. Kaikki rakennelmat, joita vuosia pystytän.

En osaa sijoittaa tätä tunnetta mihinkään janalle siitä, kuinka paha olo nyt on. Niin paha, että en uskalla miettiä illan noin neljän tunnin työrupeamaa tai saan paniikkikohtauksen. Enkä jaksa lähteä sinne nyt hetikään, että saisin sen alta pois. Sain nukahdettua illalla Opamoxin avulla. Aamulla heräsin viideltä, kun sen vaikutus lakkasi ja ahdistus palasi. Otin toisen ja sain nukuttua aamupäivään.

Suututin Herra X:n. Olen huono ystävä. Minusta tuntuu, etten ole enää nainen. En uskalla katsoa itseäni. Illalla olisin halunnut viiltää, en viiltänyt. Nyt haluaisin vain ottaa lisää rauhoittavia ja nukkua ennen töitä. Samalla haluaisin soittaa Herra X:lle ja pyytää tulemaan. Huolehtimaan minusta.