Olen parantumassa. Tunnen sen. Mitä tästä voisi muuta sanoa? Olen sanaton ja kiitollinen tämän armon edessä.
Puhuimme Herra X:n kanssa ensimmäistä kertaa suoraan masennuksesta, hänen, ja omastani. Aihe porautuu - ja tulee aina porautumaan - jonnekin syvälle, herkimpään kohtaan jonne olen sen haudannut. Oli hurja kuulla mitä kaikkea hän muisti, mitä olin itse jo unohtanut. En muistanut, että lääkärikäynnit olivat joka iltaisia. En muista, miten hän oli joutunut anelemaan apua puolestani. Muistan paniikkikohtauksen ennen kauppaa, ja sen jälkeen pienen lohdun siitä, että saisin nukkua Herra X:n asunnolla usean päivän. Muistan miten en jaksanut edes istua. Voi luoja, sen minä muistan; miten mietin, että pitää nyt edes hetki jaksaa istua. Onkohan tämä itsesääliä vai mitä tämä on, kun tahtoisin vain pystyä halaamaan sitä Minua ja vakuuttaa hänet siitä, että tämä loppuu?
On hurja miten tästä on niin vähän aikaa. Ja miten silti ei tahdo muistaa tai ymmärtää sitä miltä silloin tuntui, samalla kun jokainen niistä päivistä huutaa vielä minussa sisällä. Helmikuu 2017; se tulee olemaan kuukausi jota en unohda. Tämä kevät se, mihin kaikkia vastoinkäymisiäni vertaan.
Taival tähän pisteeseen on ollut pitkä ja raskas. Miten olen sitten onnistunut?
- Minulla on ollut tukea. Ystävät ja hoitajani.
- Lääkitykseni nostettiin takaisin ennalleen, lisäksi sain pahimpiin ahdistuskohtauksiin avuksi Opamoxia
- Liikuin. Aluksi en juurikaan, hyvin harvoin ja vain vähän mutta pikkuhiljaa enemmän. Nykyään päivittäin.
- Rutiinit: huomasinkin, että talvilomatuuraus toikin elämään rytmiä ja energiaa sen sijaan, että olisi syönyt sitä. Tietysti pahimpana hetkenä pidin sairaslomaa, joka tuli tarpeeseen.
- Ravinto. Vaihdoin roskaruoan terveellisempään, ja hitaasti mutta varmasti aloin voida paremmin.
*
On hauska huomata esimerkiksi sellaisia tuttuja oivalluksia kuin viime vuonnakin; hei, minähän voin keksiä kaikenlaisia uusia harrastuksia ja tekemistä. Jospa tänä vuonna vihdoinkin saisin vaikka hommattua kausilipun uimahalliin tai jumppaan.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti