Katson peiliin minuuttitolkulla. Tunnustelen kulmien välissä olevaa ryppyä. Oliko sitä vielä kolme vuotta sitten? Katson silmänalusia. Ja keho, jonka joku olisi pukenut päälleni kuin yhdessä yössä. Muodot joihin koetan vielä tutustua, ja joita koetan oppia rakastamaan. Katson itseäni ja tunnustelen. Tällaiseksi naiseksi olen tullut, tähän naiseen tahtoisin tutustua.
Olen taas se 15-vuotias tyttö, joka tahtoo piiloutua huppunsa alle ja piirtää silmiinsä vielä hieman voimakkaammat kajaalirajaukset. Se tyttö, joka epäilee kaikista ja kaikesta, että häntä pilkataan kulmien takana, että häntä katsotaan järkyttyneenä siitä miten mikään olento voi olla noin vastenmielinen. Samalla sisältä nousee se alkukantainen taistelutahto, jonka voimalla voisi vaikka repiä vaatteet pois keskellä katua ihan vain silkasta vittumaisuudesta; katsokaa nyt kuinka helvetin kamala minä olen.
Tyynnyttelen mieltäni, kuin painajaiseen herännyttä lasta. On minussa paljon viisauttakin jo. Vaikka valunkin välillä lattialle, kaivan lonkerot jääkaapista ja tuijotan niitä, koetan jaksaa pahimman impulssin ohi.
Sä oot käyttänyt mua koko tän ajan. Käytit niin kauan, kuin halusit, sitten heitit pois. Löysitkö tilalle jotain parempaa, kauniimpaa, haluttavampaa, fiksumpaa. Taas kerran mut jätetään, hylätään. Ja mä oon niin läski, etten voi saada ketään. Pakko saada joku, ihan vitun kuka tahansa just nyt. Ettei tarvi olla yksin. Ja sä valehtelet. Valehtelet ettei oo muita. Mutta kuitenkin on. Jos se onkin se Sini. Jos se onkin joku muu. Tai valmistelet että ois muita. En mä oikeesti luule. Älä jätä mua. Älä säkin jätä mua. Anna anteeks kun oon kamala. Mä en vaan osaa olla enää ilman sua, enkä ilman meitä. Mä en osaa olla enää yksin ja rakastaa eka itteeni. Mä tarvisin ensin jonkun joka rakastais mua, että mä voisin rakastaa itteeni. Mä oon vitun vahva. Kattokaa mua miten jäätävän vahva mä oon. Kuka muka selviää äitinsä itsemurhayrityksistä, siskonsa huostaanotosta, kahesta pettämisestä, parhaan kaverin hylkäämisestä, työpaikkavittuilusta, ylipainosta, ässäviasta, koulukiusaamisesta, siivoojan urasta, vittu poliiseista oven takana, kahesta masennuksesta, opamoxeista, paniikkikohtauksista, masentuneen äidin kanssa elämisestä. Mä selviän. Mä oon aina selvinnyt ja tuun selviään. Mut mitä jos mä en selviä tästä, jos tää kaataa mut. Ei kaada. Mä en anna kellekään sitä iloo.
Rakastan ja tulen rakastamaan, siksi luovunkin. Jotta voisin olla se paras ystävä. Sattuu ja tulee sattumaan, mutta kultaseni; se menee ohi.
Se menee ohi.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti