Kipua

Mä en ikinä aatellut, että voisin olla vielä näin vitun rikki vaikka oon "terve." Mä en ikinä ajatellut, että se tulisin olemaan minä, joka on se joka vinkuu perään, joka kyselee miksi. Silloin ihan alussa muistan miten jopa ahdisti vähän, kun Herra X koko ajan piti yhteyttä, soitti ja pyysi saada tulla käymään kylässä. Ajattelin, ettei tämä homma mene mulla tunteisiin. Ajattelin niin vielä toissakesänä, kun oli näitä säätöjä, Paseja ja Matteja. Että ei meistä ikinä ois voinut tulla mitään, että en halua hänen kaltaista miestä. Ja nyt tuntuu, ettei kukaan tule koskaan ymmärtämään mua samalla tavalla kuin se, eikä mikään tässä maailmassa tunnu pahemmalta kuin se, että se vetää ovea kiinni koko ajan ja mulla on sormet siellä välissä.

Ja mä oon taas yksin, vailla selityksiä. Ikinähän vika ei ole mussa. Joku toinen on vaan aina parempi. Tai hän itse niin huono. Mutta ikinä syy ei ole mussa. Eikö se ymmärrä, että juuri sen takia tämä tuntuu vaan pahemmalta? Jos se ei ollut mun syy, miksi mun pitää olla se joka kärsii, parsii tämän homman viimeiset repalaiset osat yhteen.

Kuinkahan kauan menee, ennen kuin se luovuttaa?

Antaa olla.

Ei tästä tuu enää mitään.

Ei tätä voi korjata.

Mä oon tuhannessa, miljoonassa palassa pitkin lattioita ja seiniä. Jumalauta, että mua sattuu. Auta mua, mua sattuu niin älyttömän paljon. Sä oot se miekka, joka viilsi mut auki, et sä voi olla se neula, joka parsii kiinni. Mutta mulla ei oo mitään muuta. Ja sä meet koko ajan kauemmas, ja mun mielikuvissa sun puhelin tärisee pöydällä ja siinä vilkkuu mun nimi, mutta sä et vastaa. Ja te ootte vain viikon sisällä, niinku me silloin aikanaan. Käytte pelkkä lakana päällä ulkona tupakalla. Niinku me silloin aikanaan. Jos mä saan pyytää yhtä asiaa, älä lupaa turhia. Pliis. Älä lupaa, jos tiiät, ettet ehkä pysty pitämään.

Muistatko, miten istuttiin siinä terassilla, ja sä sanoit, että jos ikinä enää alkaisit seurustelemaan kenenkään kanssa, se olisin mä. Mä piilotin hymyn mun käteen. Muistatko miten sä sanoit, ettet koskaan lähtis. Sä teet lähtöä vaikket itse sitä suostu vielä hyväksymään. Mä oon nähnyt tän pelin niin monta kertaa, koittanut pelata sitä reiluilla säännöillä, koittanut fuskata. Mä oon hävinnyt aina ja häviän tämänkin. Olisit vaan jooko sanonut miksi. Sä sanot, että koet ettet ollut mulle se mitä ansaitsisin, ettet ollut tarpeeksi hyvä. Mistä sä tiiät jos se toinen on vielä parempi? Jätätkö senkin samalla verukkeella? Kun tää edes koskisi sua johonkin, tuntuisi jossakin sun sisällä, mutta ei.

Jumalauta, että mua sattuu.