Lääkäritätin vastaanotolla

Viikonloppuna oli kumpanakin aamuna herätys soimassa kello 5:05. Teen töissä erästä ravintolakohdetta silloin tällöin viikonloppuisin - ennenhän tein sitä arkenakin ja se oli osasyy henkisen voinnin laskuun. Niin tälläkin kertaa. Yöunet jäivät kumpanakin yönä 4-5 tuntiin. Kohteen siivoamisessa itsessään ei mene kuin noin 2,5 tuntia, jonka jälkeen olen aina jatkanut unia uudelleen 4-5 tunniksi. Herätessäni pitkästi iltapäivän puolella olen aivan sekaisin kellosta ja päivämäärästä. Loppupäivä meneekin sitten autuaan koomassa. Paitsi eilen, jolloin piti vielä illalla lähteä töihin uudelleen 4,5 tunniksi. Kun töitä oli jäljellä vielä 3 tuntia, tunsin miten väsymys muuttui "ei kyllä oikeastaan huvittaisi" -väsymyksestä "nyt ei oikeasti enää jaksa" -väsymykseksi. Koetin meditoida, ja se helpottikin hetkeksi. Pidin ylimääräisen kahvitauon. Töiden jälkeen olin kuitenkin aivan ylivirittyneessä tilassa: pallottelin hirveän vajotuksen, ylienergisuuden, väsymyksen, naurun ja itkun väliä. Ylitin jaksamiseni rajan salakavalasti.

Tänään aamulla heräsin omia aikojani 8 tunnin yöunien jälkeen. Ei tahdo sellaiset unoset nykyään enää riittää, sillä unentarpeeni on edelleen hyvin korkea. Alitajuntaisesti stressasin kello 12:30 olevaa lääkäriaikaa, ja luulin myöhästyneeni. Onneksi kello oli vasta yhdeksän. En kuitenkaan jatkanut enää unia. Melko pian herättyäni huomasin, että tästä tulisi tällainen päivä. En oikein osaa selittää sitä. Väsyttää, etenkin henkisesti. Tämä tunne on kai sitä masennusta? Ei tämä ahdistusta ainakaan ole. Ei ole vain tarmoa. Ja samaan aikaan toinen puoli päästä koettaa pakottautua keksimään kaikkea tekemistä, ettei tarvitsisi ajatella tätä olotilaa, että saisi jostakin jotain positiivista kipinää, haluttaisi vetää itsensä piippuun, sitten tuntuisi hyvältä romahtaa. Mutta kun ei jaksa. Ja sekös vasta masentaa.

Kerroin kuitenkin lääkärissä, että vastetta lääkkeellä on ehdottomasti ollut. Viime viikko oli paras kuukausiin, ehkä vuosiin? Juoksin, suunnittelin tulevaisuutta, keksin uusia ideoita elämän täyttämiseen hauskoilla asioilla. Ostin juoksukenkiä ja ihania salaattiannoksia. Aurinkoa, tupakoinnin lopettamista, proteiinipatukoita. Mutta sitten eilen ja tänään. Väsyttää. Heti kun oli ensimmäinen 7 tunnin työpäivä enkä saanut nukuttua, olen ihan puhki ja joku surettaa. Teimme masennuskyselyn uudelleen. Ei enää 3 pisteen vastauksia mutta pistemäärä yhä liian korkea. Vastetta ei ole ollut tarpeeksi. Yllätyin - ja petyin. Luulin minulla pyyhkineen jo hyvin. Koetin selittää, että en enää ajattele itsetuhoisesti. Mutta lääkäri kysyi, koenko olotilani tällä hetkellä normaaliksi. No en. En minä normaalisti kahta päivää palautuisi alle täysmittaisesta työpäivästä.

Lääkäri ehdotti annoksen nostamista 1,5 tablettiin, eli 30 mg:iin. Suostuin. Ja minä kun aina ennen luulin, että olen lääkevastainen ihminen. Nyt olen ihan paniikissa jos yhtenä päivänä unohdan ottaa pillerin. Hah. Tarkoituksena on, että oireet saataisiin tuhottua puolen vuoden sisällä ja lokakuussa lääkitystä alettaisiin purkaa. Valo putken päässä mutta vaikka ajatus tuntuu lohdullisesta, tuntuu se myös hyvin pelottavalta. Sairauteni on ilmeisesti oikeasti melko jymäkkää laatua? Olenko itse vain jo niin tottunut tähän? Vaikka väsymys ärsyttääkin, harmittaa jos tänään en saakaan käytyä lenkillä vaikka tahtoisin. Silti usein tuntuva alakuloisuus on minulle melko normaali olotila. Olen jopa miettinyt, että voiko olla, etten vain osaa elää ilman sitä? Vaikka toisin kovasti tahdonkin uskoa mutta mitä jos en edes tahdo elää ilman sitä?

No, huomisesta alkaen reilummalla annoksella. Luultavasti kuukauden verran taas heilutaan jossakin epämääräisessä ahdistuksessa jotta kroppa tottuu suurempaan annokseen. Jospa tämä perkeleen pään sisällä asuva syöpä sitten kuolisi. On päiviä, kun vihaanvihaanvihaan tätä paskaa. Ja niin varma kuin vielä toissapäivänä olin siitä, että elämäni suunta muuttuisi, nyt jälleen epäilen. Mitä jos tästä sairaudesta paraneminen ei ole kiinni minusta? Mitä jos lääkityksestä huolimatta se pääsee pahenemaan? Täytyy kysyä onko sellainen mahdollista...