Viimeisetkin arvokkuuden rippeet

Miksihän tästä haluaisi aina puhua niin dramaattisin sanakäänteinen. Olla niin boheemi ja salaperäinen. Melkein jo aloitin tämän postauksen lauseella "vielä hetki sitten kiersin pientä yksiötäni ulvoen kuin häkkiin teljetty kettu etsien pakotietä." Onneksi en aloittanut. Voi leikkiä vielä hetken, että olisi jotakin arvokkuuden tapaista jäljellä.

Mutta raaka faktahan on se, että kaikki seksikkyyden, naisellisuuden, fiksuuden ja myös sen arvokkuuden rippeethän tämä riistää. Ei kukaan tahdo naista, joka ei ole käynyt neljään päivään pesulla, joka on syönyt kaksi päivää herkkuja niin, että pehmeys tursuaa jo leuan alta. Joka menee töihin neulepaita väärin päin ja joka niistää päiväpeittoon. Ei sillä, että jaksaisin kai hirveästi välittää.

Kunpa ei tarvitsisi vain olla yksin. Kun ei vain tulisi noita kohtauksia. Sietämättömiä olotiloja. Tietävätköhän ne ihmiset, jotka ovat onnellisia, miltä tuntuu kun ei pysty olemaan itsessään? Ei vain pysty. Mutta pakko on. Yritin vihjata herra X:lle, että on huono olo mutta niin taitaa olla hänellä itselläänkin. Kauhea tunne, kun ensimmäistä kertaa ei uskaltanut soittaa hänelle, että auta. Olen niin yksin. Mutta kohtaus meni ohi. Nyt on vain jäytävä tyhjyys, turtuus.

Lääkäri ei vastaa. Jospa huomenna. Eihän ne viikonloppuna töissä ole. Pitää varmaan painottaa, että nyt ei riitä enää pää siihen, että jos kokeillaan vielä viikko-pari josko olotila helpottuisi. Ei tämä taida enää vieroitusoiretta olla. Ei kai ne kuukautta voi kestää? Nostin lääkkeen takaisin 20 milliin, 10 millin kanssa alettiin kiikkua jo niin vaarallisilla vesillä. Pääsi se pirulainen silti tänään läpi. Mikäli tekoväline olisi ollut valmiina odottamassa, olisi reidet varmaan lahjakkaasti verillä juuri nyt. Mutta olin liian itkuinen ja sekainen, että olisin jaksanut keskittyä joko repimään höylää palasiksi tai tiskaamaan leipäveitseä. Hah. Jotakin hyötyä siitä, ettei vain jaksa. Jaksoin kuitenkin käydä töissä. Nyt on alkanut vaikuttamaan jo siihenkin. Mietin tänään hakisiko saikkua. Ihan huvikseen. Tiedän kyllä henkilöitä, jotka on hakeneet vähemmästäkin. Mutta olihan kyllä perjantai ja lauantai sinällään siedettäviä päiviä, että ei tässä nyt aivan ryömimällä mennä vielä. Kai. Vaikka on selkeä vertailukohde siihen mitä elämä voi olla, silti oman tilanteen hahmottaminen on hankalaa.

Alan olla pelkkä varjo siitä mikä olin vielä kaksi kuukautta sitten. Lääketieteellinen koe. Vau, noinko voimakkaasti lääkityksen purkaminen voi vaikuttaa. Näin voimakkaasti, kyllä. Kaipaan viiltämistä. Tulihan sekin sieltä lopulta.

Tahtoisin vain tarttua jotakuta, ketä tahansa, kädestä ja sanoa "apua". Etten minä ole vielä niin reipas aikuinen, että osaisin tämän yksin hoitaa. En halua hoitaa. Haluan vain lämpimän sylin, ja sen, joka pitää huolta.

Apua.