torstai 29. kesäkuuta 2017

Painonhallintaa

Jälleen paino ja etenkin sen hallinta on ajankohtaista. Noin vuosi sitten koetin laihdutella mutta kun parin kuukauden jumituksen jälkeen tuloksia ei tullut, kävi ilmi, että olin sittenkin syönyt liikaa kun mielessäni olin ajatellut etten sorru siihen nälkäkuuriin mihin monet laihduttajat sortuvat. Se veikin motivaation sitten aika lahjakkaasti, kun pari kuukautta oli syönyt omasta mielestään todella hyvin. Laadullisestihan ruoka hyvää olikin mutta eritoten tavoitteena on ollut laihtuminen.

Nyt muutama viikko sitten päätin aloittaa uudelleen. Aluksi söin kirjaamatta ruoan kaloripitoisuuksia ja olin usein iltaisin nälkäinen. Jotenkin tuntui, että tuloksia ei tullut vaikka puntaria tai mittanauhaa en apuna käytäkään vaan luotan "mututuntumaan" siitä, että aamuisin on pienempi tai virkeämpi olo. Jatkuva mittailu tahtoo aiheuttaa itselleni vain stressiä painonheittelystä, ja eritoten nyt tilanne on se, etten tahdo hyväksyä sitä tosiasiaa mikä puntarista katsoisi. En ole ikinä painanut 7:llä alkavaa määrää mutta nyt tiedän sen tapahtuneen. Toivon vain totisesti, että siihen se jäisi, sillä jos luku alkaisi 8:lla, en osaisi varmaan asiaa ottaa vastaan vaan murtuisin totaalisesti.

Nyt pari päivää sitten kuitenkin tilasin Kiloklubi -jäsenyyden, jota olen aina käyttänyt apunani laihdutuksessa. Harmikseni jäsenyys muuttui maksulliseksi pari vuotta sitten, aiemmin kuin se oli ilmainen. Siksi paino pysyikin varmaan kurissa helpommin, kun silloin tällöin sivulle palasi kirjailemaan syömisiään ja huomasi nopeasti jos omat käsitykset ravintoarvoista ja kalorimääristä olivat vääristyneet. Toisaalta ohjelman huono puoli on se, että pikkuhiljaa aivoihin alkaa synkronoitua taas laskuri, joka pilpattaa koko ajan. Samalla kun syömisestä yrittää tehdä täysin arkista asiaa ilman, että sillä erityisemmin palkitaan tai hallitaan asioita, lisää jatkuva merkkailu ja laskeskelu nimenomaan syömisen korostumista arjessa.

Silti taas harmittaa, kun huomaa miten helppoa tämä olikaan. Kun sen aina vain muistaisi. Ruokailujen rakenne on melko pitkälti sama päivästä toiseen, joten edellinen päivä on helppo kopioida ja muokata sinne vain tarvittavat asiat. Kun heti aamulla on jo selkeä käsitys siitä mitä tänään tullaan syömään ja mihin aikoihin, ei ruokailuista sillä tavalla stressaakaan. Ja paino sen kun putoaa. Ainoa kompastuskivi itselläni on se, jos päiväsuunnitelmat muuttuvat radikaalisti lennosta ja en voikaan toteuttaa aiemmin suunniteltua ruokalistaa. Osaan kyllä valita terveellisiä vaihtoehtoja mutta sen jälkeen mietiskelen koko ajan onko proteiinien, rasvojen ja hiilareiden suhde varmasti nyt hyvä, ja jäävätkö kalorit liian vajaaksi tai hyppäävätkö niin ylös ettei sinä päivänä kalorivajetta synny. Tuota asiaa koetan työstää.

Tuntuu turhauttavalta, että tässä on pudotettavaa varmasti ainakin se 15 kiloa, ja kun tietää sen, ettei se tapahdu kuukaudessa. Kuukausikin tuntuu niin pitkältä ajalta olla tässä kehossa, jota suorastaan vihaa. Samalla uskon, että tämäkin on yksi niistä tärkeistä läksyistä, jotka minun tuli oppia. Aina aiemmin oli helppo laihduttaa tulleet viisi kiloa, kun hoksasi niiden tulleen. Ajatus siitä, että laihtuminen on helppoa, aiheutti sen, että painossa pysyminen ja normaali arki lipsui helposti sitten herkutteluun ja miten sattuu syömiseen. Koska "minä laihdutan nämä sitten." Tällä kertaa tilanne oli toinen. Lähes kaksi vuotta olen pyörittänyt tätä asiaa, koettanut välillä ryhdistäytyä ja sitten taas lipsahtanut. Huomannut sen, ettei tahdonvoima aina riitä, koska välillä voimia ei ole ollut. Silloin ei pidäkään ryhtyä mihinkään suureen projektiin vaan koettaa syödä hyvin ja olla stressaamatta siitä, että paino nousisi, kun sitä ei normaalisti syömällä voi tapahtua.

En ole vielä päättänyt kuinka kurinalaiseksi aion tämän homman vetää. Ehkä kerran parissa viikossa voi syödä hieman "huonomminkin" mutta kovin usein ei ainakaan. Toisaalta alkuun voisi tehdä ihan hyvää vaikka kokonainen kuukauden herkutonkin. Toisaalta on ärsyttävää se kuinka nyt eletään parasta kesäkautta ja tuntuu, että menetän kaikki ihanat kesäherkut ja terassilla istumiset mutta olenpa saanut karvaasti kyllä sen huomata, että onko se hetken nautinto jäätelöstä todellakin parempi kuin se, että tuntee hallitsevansa omaa elämäänsä ja etenkin ruokailuitaan, ja tuntee olonsa kauniiksi.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut itselleni tsemppiviestejä heikkojen hetkien varalle mutta on kummallista miten "itseään lihottaessa" asian tunkee vain mahdollisimman syvälle ajatusten pimeimpään nurkkaan, eikä tahdo miettiä koko asiaa. Itsestänikin tuntuu kuin nämä kilot olisivat hypänneet päälleni roikkumaan viikossa. Sitä on kauhistellen katsonut raskausarpiaan, että todellako, minulla? Minulla joka olen aina ollut normaalipainoinen? Mutta ei, pikkuhiljaa ne ovat hiipineet, joulun aikoihin tietysti vähän nopeamminkin.

En tiedä onko tällainen projekti hirvittävän hyväksi masennukselleni mutta itselleni tuntuu tärkeältä pystyä nyt keskittymään johonkin asiaan, ja koettaa muokata niitä tekijöitä, jotka saavat minut ahdistuneeksi. Suunnittelin tälle iltaa noin 10 kilometrin pyörälenkkiä kauniissa merenrantamaisemissa. Ihan vain itseni ja hyvän musiikin kanssa. Hyvin syömisessä ja liikunnan lisäämisessä on se ihana puoli, että ne alkavat ruokkia itse itseään. Minusta on ihana kokeilla uusia ruokia ja liikuntalajeja, etsiä uusia lenkkireittejä ja paikkoja paikkakunnallani. Aiemmin inhoamani pyöräily on alkanut innostaa viime aikoina ihan kunnolla. Jos sitä jaksaisin hieman harjoitella, voisin ehkä jopa jaksaa loppukesästä pyöräillä Herra X:n luo noin 30 kilometrin päähän.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti