Päivän mieliala
Tänään mieliala asteikolla 1-5 on ollut pääasiassa 3. Se on oikeasti ihan hyvin! Se on käynyt kakkosessa sekä nelosessa, siksi laskinkin tähän keskiarvon. Illat ovat tuttuun ja turvalliseen tapaan hankalia. Uskon, että laskuvarjohyppääjistä tuntuu tältä ennen hyppyä. Minusta tuntuu, että nukahtaminen vie minua vain lähemmäs aamua ja huomista työpäivää. Pelkään hypätä. Pelkään nukahtaa. Töissä on vähän raskasta. Voi kun se yksi ei olisikaan tullut meidän toimistolle. Mutta ehkä tämä on hyvä asia, etten tahdo vain nukkua päivien halki?
Psykoterapia
Mies on kannustanut ja ehdotellut psykoterapiaa. Olen saanut jo kerran b-lausunnon, joka jäi käyttämättä taloustilanteen äkillisen muutoksen vuoksi. Minulla oli tänään soittoaika oman lääkärini kanssa, ja olen nyt varannut ajan asuntolainaneuvotteluun, psykologille sekä psykiatrille. Maksoi mitä maksoi. Oikeastaan se ei herätä minussa tunteita ja siksi pelkäänkin olenko tarpeeksi motivoitunut asian suhteen. Minua pelottaakin vähän.
Kahteen kappaleeseen riitti voimaa tänään.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti