Avasin läppärin aikeenani tulla kirjoittamaan ulos paha oloni. Tämä, josta en taas saa kiinni. Jossakin tuolla sisällä se jyllää, livahtaa sormieni välistä jatkuvasti. Mutta yhtäkkiä minulla ei olekaan mitään sanottavaa.
Ja juuri tämä on sen kuva.
Tämä tyhjyys, sanattomuus ja hiljaisuus.
Kelluminen tietämättä suuntaa.
Illat ovat raskaimpia.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti